Bernhardinkoirayhdistyksen kyselyn raportti on julkaistu
Alkuvuonna 2026 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin jäsenten ja muiden rodusta kiinnostuneiden näkemyksiä yhdistyksestä, sen toiminnasta, viestinnästä ja jäsenyydestä. Kyselyyn saatiin yhteensä 73 vastausta.
Raporttiin on koottu kyselyn keskeiset tulokset sekä jäsenten, entisten jäsenten ja niiden vastaajien näkemyksiä, jotka eivät ole koskaan kuuluneet yhdistykseen. Tuloksia hyödynnetään yhdistyksen toiminnan ja viestinnän kehittämisessä sekä tulevan toiminnan suunnittelussa. Liitetty teksti
Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!
Lue koko raportti alta tai lataa se PDF-tiedostona itsellesi.
Kysely Bernhardinkoirayhdistyksestä – yhteenveto
Bernhardinkoirayhdistys ry toteutti alkuvuonna 2026 kyselyn, jonka tavoitteena oli kerätä näkemyksiä yhdistyksestä, sen toiminnasta ja viestinnästä sekä selvittää, mitkä asiat houkuttelevat, tai eivät houkuttele, yhdistyksen jäseneksi.
Kysely toteutettiin anonyymisti, jotta vastaajat pystyivät tuomaan esiin omia kokemuksiaan, mielipiteitään ja kehittämisehdotuksiaan mahdollisimman avoimesti.
Tähän raporttiin on koottu kyselyn keskeiset tulokset. Tuloksia hyödynnetään yhdistyksen toiminnan ja viestinnän kehittämisessä sekä tulevan toiminnan suunnittelussa.
Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Jokainen vastaus antaa arvokasta tietoa siitä, millaiseksi yhdistystä kannattaa tulevaisuudessa kehittää.
Kyselyn vastausmäärät
Kyselyyn saatiin yhteensä 73 vastausta.
Vastaajista:
- 51 eli 70 % on tällä hetkellä yhdistyksen jäseniä.
- 13 eli 18 % ei ole jäsen eikä ole koskaan ollut yhdistyksen jäsen.
- 9 eli 12 % ei ole tällä hetkellä jäsen, mutta on ollut jäsen aiemmin.

Koska suurin osa vastaajista on tällä hetkellä yhdistyksen jäseniä, raportin pääpaino on heidän vastauksissaan. Muiden vastaajaryhmien määrät jäivät melko pieniksi, joten niiden perusteella ei voida muodostaa kovin luotettavaa kokonaiskuvaa. Raportin lopussa tarkastellaan kuitenkin erikseen myös niiden vastaajien näkemyksiä, jotka eivät ole tällä hetkellä yhdistyksen jäseniä.
Yhdistyksen nykyiset jäsenet – 51 vastaajaa
Yhdistyksen jäseninä olevista vastaajista lähes kaikilla on oma bernhardinkoira. Vain yksi vastaajista ei omista eikä ole koskaan omistanut bernhardinkoiraa, vaan on rodusta kiinnostunut.
Vastaajista selvästi suurin osa oli yli 40-vuotiaita. Noin neljännes oli 18–39-vuotiaita, eikä alle 18-vuotiaita vastaajia ollut. Muutama vastaaja ei halunnut kertoa ikäänsä.
Myös sukupuolijakauma oli selkeä, valtaosa vastaajista oli naisia. Miehiä oli kolme, ja kaksi vastaajaa ei halunnut ilmoittaa sukupuoltaan.
Vastaajia oli ympäri Suomea useista eri maakunnista. Eniten vastauksia tuli Pirkanmaalta, Satakunnasta, Uudeltamaalta, Keski-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta.
Suurin ryhmä oli koiransa kanssa harrastavat, joita oli lähes puolet vastaajista. Noin neljännes vastaajista oli kasvattajia ja viidennes kotikoiran omistajia. Lisäksi mukana oli muutamia uusia bernhardinkoiran omistajia.

Mistä jäsenet saavat tietoa bernhardinkoirista, koiraharrastuksesta ja yhdistyksen toiminnasta?
Selvästi tärkeimmät tiedonlähteet olivat Bernhardinkoirayhdistyksen Facebook-ryhmät, rodun parissa olevat ystävät ja tuttavat sekä yhdistyksen nettisivut. Myös oma kasvattaja nousi merkittäväksi tiedonlähteeksi. Instagram, muut Facebook-ryhmät ja Kennelliiton kanavat jäivät pienempään rooliin. Bernhardinkoira-lehden merkitys tiedonlähteenä oli vähäinen.
On hyvä huomioida, että kyselyä jaettiin yhdistyksen Facebookissa, Instagramissa ja nettisivuilla. Tämä on voinut vaikuttaa vastauksiin, sillä kyselyn ovat todennäköisesti nähneet helpoimmin ne, jotka seuraavat yhdistystä näissä kanavissa. Kaikki jäsenet eivät myöskään välttämättä käytä sosiaalista mediaa.

Yhdistyksen jäsenyys
Yleisimmät syyt jäsenyyteen olivat halu tukea rotua ja yhdistystä, Bernhardinkoira-lehti, ajan tasalla pysyminen rodun asioista sekä kuuluminen bernhardinkoiraihmisten yhteisöön. Myös yhdistyksen tapahtumiin ja toimintaan osallistuminen sekä pitkään jatkunut jäsenyys olivat monelle tärkeitä syitä.
Harvemmin jäsenyyttä perusteltiin jäseneduilla, vaikutusmahdollisuuksilla tai pentuejäsenyydellä. Kasvattajista kaikki pitivät jäsenyyttä tärkeänä kasvattajan näkökulmasta. Vain yksi oli liittynyt jäseneksi toisen henkilön suosituksesta.

Jäseneksi liittyminen ja jäsenmaksu
Jäseneksi liittyminen oli ollut valtaosalle helppoa ja vaivatonta, vaihtoehdon valitsi 86 % vastaajista. Muutama ei osannut arvioida asiaa, ja vain yksittäisillä vastaajilla oli ollut liittymiseen liittyviä ongelmia.
Jäsenmaksun suuruus koettiin hyvin sopivaksi. 46 vastaajaa (90 %) piti nykyistä jäsenmaksua sopivana. Kaksi vastaajaa piti sitä liian suurena, kaksi liian pienenä ja yhden mielestä jäsenmaksu voisi olla nykyistä suurempikin.
Avoimia kommentteja jäsenyydestä ja jäsenmaksusta tuli vain viisi. Niissä nousi esiin mm. toive jäsenmaksun myöhemmästä eräpäivästä.
Jäsenedut
Selvästi tärkeimmäksi jäseneduksi nousi Bernhardinkoira-lehti. Seuraavaksi tärkeimpänä pidettiin yhdistyksen jäsenille tarkoitettuja somekanavia. Myös halvemmat osallistumismaksut yhdistyksen tapahtumiin ja Terveysrahaston tuet koettiin tärkeiksi.
Yhteistyöklinikoiden edut, mahdollisuus vaikuttaa yhdistyksen yleiskokouksissa ja alueellinen toiminta saivat jonkin verran kannatusta. Kasvattajalista sekä Vuoden bernhardinkoira- ja Vuoden harrastuskoira -pistekilpailut jäivät vähäisemmälle kannatukselle. Lisäksi yksi vastaaja nosti esiin mahdollisuuden osallistua luennoille Teamsin välityksellä.
Avoimia ehdotuksia uusista jäseneduista tuli vain kuusi. Niissä toivottiin muun muassa rotutuotteita ja tarvikeverkkokauppaa, jäsenille edullisempia luentoja ja seminaareja sekä enemmän tietoa eri alueilla järjestettävästä toiminnasta, kuten yhteislenkeistä ja näyttelykoulutuksista. Yksittäisessä vastauksessa esitettiin myös kehittämistoiveita jäsenlehteen, kasvattajille suunnattuun koulutukseen ja erikoisnäyttelyn tuomarivalintoihin. Yhdellä vastaajalla ei ollut lisätoiveita.

Yhdistyksessä toimiminen
Hieman yli puolet vastaajista on rivijäseniä. Osa osallistuu silloin tällöin yhdistyksen tapahtumien tai muun toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen, ja joukossa on myös aktiivisesti toimintaan osallistuvia sekä yksi lehtitoimikunnan jäsen.
Vastaukset osoittavat, että jäsenyydessä on erilaisia tapoja olla mukana: osa seuraa toimintaa rivijäsenenä, osa osallistuu satunnaisesti ja osa toimii aktiivisemmin yhdistyksen käytännön tekemisessä.

Osa vastaajista olisi kiinnostunut osallistumaan yhdistyksen toiminnan suunnitteluun tai toteutukseen, ja osa osallistuu jo aktiivisesti. Mukana oli myös vastaajia, joita osallistuminen ei kiinnosta tai jotka eivät osanneet sanoa.
Avoimissa vastauksissa nousivat esiin ajan puute, osallistuminen mahdollisuuksien mukaan sekä mahdollinen kiinnostus osallistua tulevaisuudessa.
Vastauksista voi siis päätellä, että kiinnostusta yhdistyksen toimintaan osallistumiseen löytyy, vaikka kaikilla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta tai varmuutta lähteä mukaan. Myös suuri ”en osaa sanoa” -ryhmä kertoo, että monella kanta osallistumiseen ei ole selkeästi kielteinen eikä myönteinen.

Millaiseen toimintaan jäsenet haluaisivat osallistua?
Tarkentavaan kysymykseen vastanneista eniten kiinnostusta oli tapahtumissa talkoolaisena toimimiseen. Myös varojen kerääminen ja ideointi, alueellisen toiminnan vetäminen ja suunnittelu sekä harrastustoiminnan kehittäminen kiinnostivat useita vastaajia.
Verkossa tapahtuva toiminta, lehden sisällöntuotanto ja toimikuntatyö kiinnostivat pienempää joukkoa. Hallitustyö, erikoisnäyttelyn järjestäminen ja verkkosisältöjen tuottaminen saivat vain vähän kiinnostusta.
Vastauksissa korostuu erityisesti käytännön tekeminen ja sellainen osallistuminen, johon voi lähteä mukaan melko matalalla kynnyksellä. Talkoot, varainhankinta, ideointi ja oman alueen toiminta kiinnostivat selvästi enemmän kuin esimerkiksi hallitustyö. Tämä sopii yhteen myös sen kanssa, että moni jäsen kertoi olevansa kiinnostunut osallistumaan yhdistyksen toimintaan, vaikka ei välttämättä halua sitoutua jatkuvaan tai vastuullisempaan tehtävään.

Yhdistyksen yleinen ilmapiiri
Suurin osa vastaajista koki yhdistyksen ilmapiirin myönteisenä. Osa arvioi ilmapiirin neutraaliksi tai ei osannut arvioida sitä lainkaan.
Pienempi joukko koki ilmapiirin ajoittain ristiriitaiseksi tai jännitteiseksi, ja muutama vastaaja suljetuksi tai sisäänpäin kääntyneeksi.
Kolme vastaajaa kuvasi ilmapiiriä omin sanoin. Näissä kommenteissa ilmapiirin koettiin menneen parempaan suuntaan, uutena mukaan tuleminen helpoksi ja kannustavaksi sekä yhdistyksen toiminta aiempaa tasapuolisemmaksi.
Kokonaisuutena myönteiset kokemukset olivat selvästi yleisempiä kuin kielteiset. Samalla vastaukset osoittavat, että kaikille kokemus yhdistyksen ilmapiiristä ei ole ollut samanlainen, ja pieni osa vastaajista kokee ilmapiirissä edelleen sulkeutuneisuutta tai ristiriitoja.

Mitä yhdistyksen toiminnassa arvostetaan?
Tähän vapaaehtoiseen avoimeen kysymykseen vastasi 21 henkilöä.
Kaikkein selvimmin vastauksissa nousi esiin rodun terveyden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden eteen tehtävä työ. Näihin teemoihin liittyviä mainintoja oli lähes puolessa vastauksista. Erityisesti terveyteen ja hyvinvointiin panostamista arvostettiin, ja myös Terveysrahasto sekä jalostustoimikunnan nykyinen toiminta saivat kiitosta.
Moni arvosti myös yhdistyksen vapaaehtoisia ja aktiivisia toimijoita sekä heidän tekemäänsä työtä rodun ja yhdistyksen hyväksi. Lisäksi esiin nousivat tapahtumat, luennot ja muut koulutustilaisuudet, keskusteluillat ja webinaarit, erikoisnäyttely sekä Bernhardinkoira-lehti ja muu rodusta jaettava tieto.
Vastauksissa arvostettiin myös hyvää ja ystävällistä ilmapiiriä, avoimuutta, oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä, yhteistyötä sekä halua kuunnella ja osallistaa jäsenistöä.
Kokonaisuutena voi päätellä, että yhdistyksessä arvostetaan sekä rodun hyväksi tehtävää konkreettista työtä että ihmisiä, jotka sitä tekevät. Myös tiedon jakaminen, yhdessä tekeminen ja mahdollisuus osallistua eri tavoin toimintaan näyttävät olevan vastaajille tärkeitä.
Jäsenten omia kommentteja:
”Tapahtumat ja jäsenet, joita olen tavannut, ovat olleet mukavia.”
”Vapaaehtoisten työtä.”
”Rodun terveys ja luonne asioihin panostaminen.”
”Tiedon jakaminen rodusta mm lehti, koulutustilaisuudet ja erikoisnäyttely.”
”Oikeudenmukaisuutta, kannustavaa toimintaa. Rehellisyyttä.”
”Työtä, jota rodun eteen tehdään. Mukana paljon aktiivisia ihmisiä ja yhteistyö toimii.”
”Halua kuunnella jäsenistöä ja erilaiset keskusteluillat / webinaarit.”
”Harrastustoiminnan nousu viime vuosina.”
Mitä yhdistyksen toiminnassa voisi kehittää?
Tähän avoimeen kysymykseen vastasi 14 henkilöä. Yksi vastaaja ei osannut nimetä kehittämiskohteita.
Selkeimmin vastauksissa nousi esiin kolme teemaa. Vastauksissa toivottiin, että yhdistyksen toimintaan olisi nykyistä helpompi päästä mukaan. Mukaan lähtemistä toivottiin helpommaksi, uusille toimijoille parempaa perehdytystä ja asioista selkeämpää neuvontaa.
Rodun ja yhdistyksen näkyvyyttä sekä tunnettuutta toivottiin lisää. Myös rotumääritelmään ja oikeaan rotutyyppiin liittyvää tietoa haluttiin enemmän, ja tähän liittyivät yksittäiset toiveet tuomareiden koulutuksesta sekä erikoisnäyttelyiden ja jalostustarkastusten tuomarivalinnoista.
Yksittäisissä vastauksissa toivottiin vapaaehtoisten tekijöiden parempaa arvostamista ja palkitsemista, enemmän suoraan bernhardinkoiriin liittyvää sisältöä lehteen, laajempaa rotutuotteiden valikoimaa sekä jalostuksen eteen tehtävän työn kehittämistä. Lisäksi toivottiin enemmän toimintaa kotikoirien omistajille. Yhdessä vastauksessa nostettiin esiin myös negatiiviseksi koettu ilmapiiri ja yhdistyksen tehtävissä toimivien ihmisten tapa kohdata muita.
Alla muutamia vastaajien omia kommentteja:
”Rodun näkyvyyttä yleisesti.”
”Yhdistyksen toimintaan voisi olla helpompi päästä mukaan.”
”Vapaaehtoisten tekijöiden palkitsemista… Näitä kaikkia henkilöitä jotka tekevät työtä yhdistyksen eteen, täytyisi arvostaa enemmän.”
”Kaikki asiat ei aina ole ihan selkeitä, tulee välillä fiilis että olen tyhmä, jos en jotain asiaa osaa.”
”Lehteen toivoisin enemmän suoraan bernhardinkoiriin liittyviä asioita eli lainattujen artikkeleiden yhteyteen mm. tapauskertomuksia.”
Jäsenyyden suosittelu
Jäsenyyden suositteluhalukkuus oli korkea: 90 % vastaajista antoi suosittelulle arvosanan 8–10.
Vain muutama vastaaja antoi arvosanan 6 tai 7, ja yksi vastaaja selvästi matalamman arvosanan 2. Muita matalia arvosanoja ei annettu.

Jäsenryhmien vertailu
Seuraavaksi tarkastellaan, eroavatko jäsenten vastaukset sen mukaan, millaisessa roolissa he ovat bernhardinkoiran omistajina. Vertailussa ovat mukana harrastajat, kasvattajat sekä kotikoiran omistajat ja uudet bernhardinkoiran omistajat. Uudet bernhardinkoiran omistajat on tässä vertailussa yhdistetty samaan ryhmään kotikoiran omistajien kanssa.
Vertailuun on otettu mukaan neljä teemaa: mistä tietoa saadaan, miksi yhdistykseen kuulutaan, mitä jäsenetuja pidetään tärkeinä ja kuinka kiinnostuneita eri ryhmät ovat osallistumaan yhdistyksen toimintaan.
Koska ryhmien vastaajamäärät ovat erikokoisia, tulokset esitetään prosenttiosuuksina. Näin ryhmiä voidaan verrata keskenään tasapuolisemmin. Yksi vastaaja, joka ei omista eikä ole koskaan omistanut bernhardinkoiraa, on jätetty vertailun ulkopuolelle.
Mistä eri jäsenryhmät saavat tietoa?
Kaikissa ryhmissä tärkein tiedonlähde ovat yhdistyksen Facebook-ryhmät. Niitä käyttää tiedon saamiseen valtaosa kasvattajista ja harrastajista sekä myös suuri osa kotikoiran omistajista. Myös rodun parissa olevat ystävät ja tuttavat ovat kaikille ryhmille merkittävä tiedonlähde.
Yhdistyksen avoimet nettisivut korostuvat erityisesti kasvattajilla ja harrastajilla. Kotikoiran omistajista niitä käyttää hieman yli puolet. Selvin ero ryhmien välillä näkyy oman kasvattajan merkityksessä: kotikoiran omistajista 60 % ja harrastajista noin puolet saa tietoa omalta kasvattajalta, kun kasvattajilla osuus on selvästi pienempi.
Yhdistyksen Instagram-tilien merkitys jää Facebookia vähäisemmäksi kaikissa ryhmissä. Niitä seuraavat tiedonlähteenä eniten harrastajat. Myös muut Facebook- ja Instagram-ryhmät sekä Kennelliitto jäävät selvästi yhdistyksen omia Facebook-ryhmiä, nettisivuja ja rodun parissa olevia tuttuja pienempään rooliin.
Jäsenlehti nousi tässä kysymyksessä tiedonlähteeksi vain harvoilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei lehteä pidettäisi tärkeänä, sillä jäsenetuja koskevassa kysymyksessä se nousi kaikkein tärkeimmäksi jäseneduksi.
Kokonaisuutena vertailu kertoo, että Facebook tavoittaa hyvin kaikki kolme ryhmää. Kotikoiran omistajille ja uusille omistajille myös oma kasvattaja näyttää olevan erityisen tärkeä tiedon välittäjä, kun taas kasvattajat ja harrastajat käyttävät suhteellisesti enemmän yhdistyksen nettisivuja.

Miksi eri jäsenryhmät kuuluvat yhdistykseen?
Rodun ja rotujärjestön tukeminen oli tärkeä jäsenyyden syy kaikissa kolmessa ryhmässä, eikä ryhmien välillä ollut tässä suuria eroja. Myös jäsenlehti, ajan tasalla pysyminen rodun asioista ja yhteisöön kuuluminen nousivat tärkeiksi kaikissa ryhmissä.
Kotikoiran omistajilla ja uusilla omistajilla korostuivat erityisesti jäsenlehti sekä ajan tasalla pysyminen rodun asioista. Harrastajilla puolestaan osallistuminen yhdistyksen tapahtumiin ja muuhun toimintaan oli selvästi yleisempi jäsenyyden syy kuin kotikoiran omistajilla.
Kasvattajien vastauksissa näkyivät muita ryhmiä vahvemmin yhteisöön kuuluminen, pitkäaikainen jäsenyys sekä mahdollisuus vaikuttaa yhdistyksen asioihin yleiskokouksessa. Myös jäsenedut olivat kasvattajille useammin jäsenyyden syy kuin muille ryhmille.
Kokonaisuutena jäsenyyden tärkeimmät syyt ovat ryhmissä melko samanlaisia, mutta painotuksissa näkyy eroja. Kotikoiran omistajilla korostuvat tieto ja jäsenlehti, harrastajilla osallistuminen toimintaan ja kasvattajilla yhteisö, vaikuttaminen sekä pitkäaikainen mukanaolo

Mitkä jäsenedut ovat tärkeimpiä eri jäsenryhmille?
Jäsenlehti nousi tärkeimmäksi jäseneduksi kaikissa kolmessa ryhmässä. Erityisen tärkeä se oli kotikoiran omistajille ja uusille omistajille, joista 93 % valitsi lehden tärkeäksi jäseneduksi. Harrastajilla osuus oli 87 % ja kasvattajilla 75 %.
Kasvattajien vastaukset erosivat muista ryhmistä erityisesti konkreettisissa jäseneduissa. Halvemmat maksut yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin olivat tärkeitä 75 %:lle kasvattajista, kun harrastajista näin vastasi 39 % ja kotikoiran omistajista 27 %. Myös yhteistyöklinikoiden edut, kasvattajalista, Terveysrahaston tuet ja mahdollisuus vaikuttaa yleiskokouksessa korostuivat kasvattajilla muita ryhmiä enemmän.
Harrastajilla yhdistyksen jäsenille tarkoitetut somekanavat nousivat jäsenlehden jälkeen selvästi tärkeäksi jäseneduksi. Kotikoiran omistajilla somekanavat olivat myös melko tärkeitä, mutta heillä muut jäsenedut jäivät jäsenlehteen verrattuna selvästi pienempään rooliin.
Alueellinen toiminta ja Vuoden bernhardinkoira – ja Vuoden harrastuskoira -pistekilpailut saivat kaikissa ryhmissä vähemmän valintoja. Pistekilpailujen merkitys oli kuitenkin kasvattajilla suurempi kuin harrastajilla ja kotikoiran omistajilla.
Kokonaisuutena jäsenlehti yhdistää kaikkia ryhmiä, mutta muiden jäsenetujen merkitys vaihtelee. Kasvattajilla korostuvat konkreettiset edut ja vaikuttamismahdollisuudet, harrastajilla somekanavat ja tapahtumiin liittyvät edut, kun taas kotikoiran omistajille jäsenlehti on selvästi muita etuja tärkeämpi.

Kiinnostus osallistua yhdistyksen toimintaan eri jäsenryhmissä
Kasvattajilla kiinnostus osallistua yhdistyksen toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen oli selvästi suurinta. Puolet kasvattajista vastasi olevansa kiinnostunut osallistumaan, ja lisäksi 17 % osallistuu jo nyt aktiivisesti.
Harrastajista 26 % olisi kiinnostunut osallistumaan ja yhtä suuri osa osallistuu jo nykyisin. Noin kolmannes ei osannut sanoa, kiinnostaisiko toimintaan mukaan lähteminen.
Kotikoiran omistajilla ja uusilla omistajilla epävarmuus korostui selvästi: yli puolet vastasi ”en osaa sanoa”. Viidennes olisi kiinnostunut osallistumaan, mutta tässä ryhmässä kukaan ei ilmoittanut osallistuvansa jo nyt aktiivisesti.
Vertailun perusteella kasvattajat ja harrastajat ovat tällä hetkellä aktiivisemmin mukana tai valmiimpia lähtemään mukaan yhdistyksen tekemiseen. Kotikoiran omistajissa ja uusissa omistajissa on puolestaan paljon vastaajia, jotka eivät vielä osaa sanoa, kiinnostaisiko osallistuminen. Tämä voi olla yhdistykselle kiinnostava ryhmä, kun mietitään matalan kynnyksen tapoja tulla mukaan toimintaan.

Aiemmin yhdistyksen jäsenenä olleet – 9 vastaajaa
Koska tähän ryhmään kuului vain yhdeksän vastaajaa, heidän taustatietojaan ei käsitellä raportissa tarkemmin ja tuloksia tarkastellaan yleisellä tasolla. Vähäisen vastaajamäärän vuoksi, vastauksista ei voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä vaan niihin tulee suhtautua suuntaa antavina.
Neljä vastaajista omistaa tällä hetkellä bernhardinkoiran ja neljä on omistanut bernhardinkoiran aiemmin. Yksi vastaaja harkitsee bernhardinkoiran hankkimista.
Suurin osa oli jäsenenä ollessaan rivijäseniä. Kaksi vastaajaa osallistui silloin tällöin yhdistyksen tapahtumien tai muun toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Aktiivisesti yhdistyksen toimintaan ja toiminnan suunnitteluun osallistuneita ei ollut vastaajissa lainkaan.
Viisi yhdeksästä vastaajasta oli eronnut yhdistyksestä 2–5 vuotta sitten. Yksi oli eronnut alle kaksi vuotta sitten, yksi 6–10 vuotta sitten ja kaksi yli 10 vuotta sitten.
Miksi jäsenyydestä erottiin?
Yleisin syy jäsenyyden päättymiseen oli se, ettei vastaajalla ollut enää bernhardinkoiraa (3 vastaajaa). Lisäksi muutamissa vastauksissa nousi esiin se, ettei jäsenyydestä koettu saatavan riittävästi hyötyä, yhdistyksen toiminnan kokeminen etäiseksi tai suljetuksi, lehden tai toiminnan vastaamattomuus omiin tarpeisiin sekä se, ettei toimintaa ollut omalla alueella.
Tarkentavia avoimia vastauksia tuli vain neljä. Niissä toivottiin enemmän alueellisia tapaamisia ja koulutuksia sekä rentoa yhteistä toimintaa ilman näyttelypainotusta. Yhdessä vastauksessa yhdistyksen ilmapiiri koettiin sisäpiirimäiseksi. Yhdellä vastaajalla jäsenyyden päättymiseen vaikutti oman koiran kuolema.
Vastaajien omia kommentteja:
”Olisin kaivannut enemmän tapaamisia alueella, koulutuksia jne.”
”Olisin halunnut enemmän rentoja yhteisiä tapahtumia ilman näyttelyitä.”
Kolme vastaajaa yhdeksästä oli harkinnut palaamista yhdistyksen jäseneksi. Kaksi ei ollut harkinnut paluuta, ja neljä ei osannut sanoa.
Mikä voisi saada harkitsemaan jäsenyyttä uudelleen?
Eniten kiinnostusta herätti toiminta omalla alueella, jonka valitsivat viisi vastaajaa. Neljä vastaajaa voisi harkita jäsenyyttä uudelleen, jos mukaan voisi osallistua kevyesti ilman sitoutumispainetta, ja yhtä moni, jos omaan elämään tulisi uusi bernhardinkoira tai paluu rodun pariin.
Kolme vastaajaa nosti esiin uudet tai parannetut jäsenedut. Yksittäisiä mainintoja saivat laadukkaampi tai monipuolisempi lehti, avoimempi ja ystävällisempi ilmapiiri sekä oman elämäntilanteen muuttuminen. Yksi vastaaja ei harkitsisi liittymistä uudelleen, vaikka toiminnassa tapahtuisi muutoksia.
Muita ajatuksia yhdistyksen toiminnasta
Näihin avoimiin kysymyksiin vastasi vain neljä henkilöä, joten vastaukset kuvaavat yksittäisten vastaajien kokemuksia ja toiveita.
Yhdistyksen toiminnassa arvostettiin terveyskyselyitä ja niiden hyödyntämistä jalostuksessa, yhdessä tekemistä sekä rentoa ilmapiiriä ja helppoa mukaan pääsemistä. Yksi vastaaja ei kokenut yhdistyksen toiminnassa olevan tällä hetkellä mitään, mitä arvostaa.
Kehittämistoiveissa nousivat esiin avoimuus, rennommat ja avoimemmat tapahtumat sekä kasvokkain järjestettävät tapahtumat ja luennot verkkotilaisuuksien rinnalle. Yksi vastaaja toivoi mahdollisuutta osallistua vapaaehtoisena toiminnan järjestämiseen myös ilman jäsenyyttä, ja yhdessä vastauksessa koettiin, että kehitettävää olisi laajasti.
Muissa kommenteissa nähtiin myönteisenä uusien toimijoiden mukaantuloa, mutta samalla tuotiin esiin huoli toiminnan jatkuvuudesta ja uusien tekijöiden löytämisestä. Lisäksi toivottiin alueellista toimintaa Etelä-Pohjanmaalle.
Jäsenyyden suosittelu
Suositteluhalukkuus vaihteli melko paljon. Yli puolet vastaajista antoi arvosanan 7–10, ja yleisimpiä arvosanoja olivat 6, 8 ja 10. Yksi vastaaja ei suosittelisi jäsenyyttä lainkaan.
Pienen vastaajamäärän vuoksi tuloksesta ei kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. On kuitenkin mukava huomata, että vaikka vastaajat eivät enää itse ole yhdistyksen jäseniä, monelle on jäänyt yhdistyksestä sen verran myönteinen kuva, että jäsenyyttä voisi edelleen suositella muille.

Ei koskaan yhdistyksen jäsenenä olleet – 13 vastaajaa
Koska tähän ryhmään kuului vain 13 vastaajaa, joten heidän taustatietojaan ei käsitellä raportissa tarkemmin ja tuloksia tarkastellaan yleisellä tasolla. Vähäisen vastaajamäärän vuoksi, vastauksista ei voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä vaan niihin tulee suhtautua suun-taa antavina.
Kuusi vastaajista omistaa tällä hetkellä bernhardinkoiran. Neljä ei omista bernhardinkoiraa, vaan on rodusta kiinnostunut. Lisäksi joukossa oli yksittäisiä vastaajia, jotka olivat aiemmin omistaneet bernhardinkoiran, harkitsivat bernhardinkoiran hankkimista tai eivät olleet koskaan omistaneet rotua.
Vastaajien joukossa oli eniten kotikoirien omistajia sekä henkilöitä, joilla ei tällä hetkellä ole bernhardinkoiraa.

Mistä tietoa saadaan?
Yleisimmät tiedonlähteet olivat Bernhardinkoirayhdistyksen julkiset Facebook-ryhmät sekä rodun parissa olevat ystävät ja tuttavat, jotka kumpikin mainitsi kahdeksan vastaajaa. Yhdistyksen avoimet nettisivut olivat myös yksi tiedonlähde, minkä valitsivat seitsemän vastaajaa.
Muita Facebook-ryhmiä seurasi kolme vastaajaa. Muut Instagram-tilit ja Suomen Kennelliitto mainittiin vain yksittäisissä vastauksissa. Yhdistyksen julkisia Instagram-tilejä ei maininnut kukaan.
Mielikuva yhdistyksestä ja toiminnan tunnettavuus
Yhdistyksestä saatu mielikuva oli pääosin myönteinen tai neutraali. Kolmella vastaajalla mielikuva oli erittäin positiivinen ja neljällä melko positiivinen. Neljä suhtautui yhdistykseen neutraalisti. Kukaan ei valinnut vaihtoehtoa melko negatiivinen. Yhdellä vastaajalla ei ollut selvää mielikuvaa, ja yksi kuvasi kokemustaan omin sanoin.
Yhdistyksen nimi ja toiminta olivat kaikille vastaajille ainakin jollain tavalla tuttuja. Viisi vastaajaa tunsi yhdistyksen nimeltä ja tiesi yleisesti sen tarkoituksen, mutta ei juuri yksityiskohtia toiminnasta. Neljä oli kuullut yhdistyksestä, mutta ei tiennyt sen toiminnasta juuri mitään. Kolme tunsi toimintaa melko hyvin, vaikka ei ollut jäsen, ja yksi oli seurannut yhdistyksen toimintaa aktiivisesti ilman jäsenyyttä.

Miksi jäseneksi ei ole liitytty?
Viisi vastaajaa oli harkinnut jäseneksi liittymistä, mutta ei ollut vielä saanut sitä aikaiseksi. Neljä vastaajaa ei tiennyt, mitä hyötyä jäsenyydestä olisi itselle, ja kolme ei tällä hetkellä omista bernhardinkoiraa.
Kaksi vastaajaa kertoi, ettei yhdistystoiminta yleisesti kiinnosta. Yksittäisissä vastauksissa syiksi mainittiin muun muassa vähäinen perehtyminen yhdistyksen toimintaan, tunne ettei yhdistystä tarvitse, riittävä tiedon ja yhteisöllisyyden saaminen muualta sekä kokemus siitä, ettei yhdistyksestä saatu kuva ole houkutellut liittymään.
Jäsenmaksun suuruus tai liittymisen vaikeus eivät nousseet syiksi jäsenyyden ulkopuolelle jäämiseen.
Mikä voisi lisätä kiinnostusta jäsenyyteen?
Selvästi eniten kiinnostusta jäsenyyteen voisi lisätä tieto siitä, miten jäsenyys hyödyttää bernhardinkoiria yleisesti. Tämän valitsivat kuusi vastaajaa.
Kolme vastaajaa toivoi selkeämpää tietoa jäsenyydestä, kolme parempia tai monipuolisempia jäsenetuja ja kolme mahdollisuutta osallistua kevyesti ilman sitoutumispaineita. Myös uusi bernhardinkoira tai kiinnostuksen lisääntyminen rotua kohtaan voisi saada kolme vastaajaa kiinnostumaan jäsenyydestä.
Tapahtumat tai toiminta omalla alueella sekä yhteisöllinen ja helposti lähestyttävä ilmapiiri kiinnostivat kahta vastaajaa. Viestinnän näkyvyys, kasvattajan tai muun harrastajan suositus ja edullisempi jäsenmaksu saivat yksittäisiä mainintoja.
Jäsenetujen tunnettavuus ja harkinta liittyä jäseneksi
Jäsenedut olivat monelle vielä melko vieraita. Kuusi vastaajaa tiesi, että yhdistys tarjoaa jäsenetuja, mutta ei ollut tutustunut niihin tarkemmin. Viisi ei ollut lainkaan tietoinen jäseneduista, ja vain kaksi koki tuntevansa ne.
Jäseneksi liittymistä oli kuitenkin harkittu melko paljon. Neljä vastaajaa oli harkinnut liittymistä ja neljä oli pohtinut asiaa, mutta ei ollut vielä tehnyt päätöstä. Viisi vastaajaa ei ollut kokenut jäsenyyttä itselleen ajankohtaiseksi tai tarpeelliseksi. Kukaan vastaaja ei valinnut vaihtoehtoa: ”en tiennyt, että jäseneksi voi liittyä”.

Yhteenveto
Kyselyyn vastasi yhteensä 73 henkilöä, joista 51 oli yhdistyksen nykyisiä jäseniä, 9 entisiä jäseniä ja 13 ei ollut koskaan kuulunut yhdistykseen. Tulokset kertovat siksi ennen kaikkea nykyisten jäsenten kokemuksista, kun taas kahden muun ryhmän vastauksia on syytä tarkastella suuntaa antavina.
Nykyisten jäsenten vastauksissa jäsenyyden tärkeimmiksi syiksi nousivat halu tukea rotua ja rotujärjestöä, saada tietoa rodusta, lukea Bernhardinkoira-lehteä ja kuulua bernhardinkoiraihmisten yhteisöön. Jäsenlehti nousi myös selvästi tärkeimmäksi jäseneduksi. Jäsenmaksua pidettiin lähes yksimielisesti sopivana, ja jäseneksi liittyminen oli valtaosalle ollut helppoa ja vaivatonta.
Yhdistyksen toiminnassa arvostetaan erityisesti rodun terveyden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden eteen tehtävää työtä. Kiitosta saivat myös vapaaehtoiset ja aktiiviset toimijat, tapahtumat, koulutukset, tiedon jakaminen sekä yhdistyksen avoimuus ja jäsenten kuunteleminen. Yhdistyksen yleinen ilmapiiri koettiin pääosin myönteisenä tai neutraalina, vaikka pieni osa vastaajista oli kokenut myös ristiriitoja tai sulkeutuneisuutta.
Kehittämistoiveissa nousivat esiin erityisesti yhdistyksen toimintaan mukaan pääsemisen helpottaminen, uusien toimijoiden perehdyttäminen sekä rodun ja yhdistyksen näkyvyyden lisääminen. Lisäksi toivottiin selkeämpää neuvontaa, enemmän toimintaa kotikoirien omistajille, vapaaehtoisten parempaa huomioimista ja lisää bernhardinkoiriin liittyvää sisältöä lehteen. Jäsenten kiinnostus osallistua toimintaan kohdistui ennen kaikkea käytännön tekemiseen, kuten tapahtumien talkootöihin, varainhankintaan, ideointiin ja alueelliseen toimintaan.
Jäsenryhmien vertailussa näkyi myös joitakin eroja. Facebook-ryhmät olivat tärkeä tiedonlähde kaikille, mutta kotikoiran omistajille ja uusille omistajille oma kasvattaja oli muita ryhmiä tärkeämpi tiedon välittäjä. Jäsenlehti oli tärkeä etu kaikissa ryhmissä. Kasvattajilla korostuivat lisäksi tapahtumien edullisemmat maksut, yhteistyöklinikoiden edut ja vaikuttamismahdollisuudet, kun taas harrastajilla jäsenille tarkoitetut somekanavat olivat tärkeässä roolissa. Osallistumishalukkuus oli suurinta kasvattajilla. Kotikoiran omistajista ja uusista omistajista yli puolet ei vielä osannut sanoa, kiinnostaisiko toimintaan osallistuminen, mikä tekee heistä kiinnostavan ryhmän matalan kynnyksen toiminnan kannalta.
Entisten jäsenten vähäisen vastaajamäärän vuoksi heidän vastauksistaan ei voi tehdä laajoja johtopäätöksiä. Jäsenyyden päättymiseen liittyi usein se, ettei omaa bernhardinkoiraa enää ollut, mutta esiin nousivat myös, ettei jäsenyydestä koettu olevan hyötyä, oman alueen toiminnan puute sekä kokemukset yhdistyksen etäisyydestä tai sulkeutuneisuudesta. Jäsenyyteen palaamista voisi joidenkin kohdalla edistää erityisesti oman alueen toiminta ja mahdollisuus osallistua ilman suurta sitoutumista.
Niistä 13 vastaajasta, jotka eivät olleet koskaan olleet yhdistyksen jäseniä, moni oli kuitenkin harkinnut liittymistä. Jäsenedut tunnettiin tässä ryhmässä melko huonosti, ja selvin jäsenyyteen kiinnostusta lisäävä asia oli tieto siitä, miten jäsenyys hyödyttää bernhardinkoiria yleisesti. Tämä nostaa esiin yhden tärkeän kehittämiskohteen: yhdistyksen kannattaa kertoa nykyistä konkreettisemmin sekä siitä, mitä jäsen itse saa jäsenyydestä, että siitä, mitä jäsenmaksulla ja yhdistyksen toiminnalla saadaan aikaan rodun hyväksi.
Kokonaisuutena kysely antaa yhdistyksen toiminnasta varsin myönteisen kuvan. Samalla se antaa selkeitä suuntia tulevaan: jäsenyyden merkitystä kannattaa tehdä näkyvämmäksi, toimintaan mukaan tulemisen kynnystä madaltaa, alueellista ja rentoa yhdessä tekemistä lisätä sekä huolehtia siitä, että yhdistys tuntuu helposti lähestyttävältä myös niille bernhardinkoiran omistajille, jotka eivät vielä ole aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa.
Teksti: Maija Montonen

